Olen
Juha Lehtonen


Keittiömestari ja kehittäjä
Kuka
Olen ratkaisukeskeinen ja rohkea uudistaja. Pitkän keittiöurani ansiosta koen, että minulla on paljon käytännön tietotaitoa ja näkemystä tuloksellisen ja toimivan ravintolatoiminnan tueksi. Osaan kiinnittää huomiota pieniin yksityiskohtiin, jotka sujuvoittavat nopeatempoista arkea. Toisaalta osaan olla myös avuksi laajemmassa kehitystyössä, jossa esimerkiksi etsitään ravintolalle kokonaan uutta, kestävää ja tuloksellista suuntaa.
Viimeisten 24 vuoden aikana olen työskennellyt keittiömestarina erilaisissa keittiöissä Suomessa ja ulkomailla, joista viimeiset 8 vuotta toimin tulosvastuullisena keittiöpäällikkönä ravintola Harmoonissa Jyväskylässä.
Mitä
Kokkiurani myötä olen ollut mukana Suomen kokkimaajoukkueessa ja tuomaroinut eri kilpailuissa, mikä on vahvistanut asiantuntemustani ja verkostojani alalla. Minulle ruoanlaitto on taidetta, jossa laatu ja luovuus yhdistyvät, ja olen valmis tuomaan tämän intohimon myös teidän projekteihinne! Työurani aikana olen kokenut ja nähnyt monipuolisesti mitä ravintola-ala voi tarjota.
Haluan omalta osaltani olla nostamassa Suomen luonnon tarjoamia upeita raaka-aineita. Haluan auttaa ravintoloita hyödyntämään sesonkituotteita ja lähituottajia esimerkiksi yhdistämällä tuottajia ja ravintoloita toisiinsa, ja olemalla mukana suunnittelemassa ruokalistoja. Kattavista yhteistyöverkostoistani on tässä apua.
Järjestän myös vastaanottopisteitä luonnon raaka-aineille, kuten sienille, kuusenkerkille ja marjoille. Minulla on laaja keruuverkosto, jonka avulla voin tarjota ravintoloille korkealaatuisia luonnontuotteita. Tämä verkosto mahdollistaa raaka-aineiden hankkimisen suoraan luonnosta, tukien samalla lähituottajia ja kestävää kehitystä.
Miksi
Olen aina nähnyt keittiön paikkana, jossa luovuus ja järjestelmällisyys kohtaavat. Minulle ruoanlaitto on käsityötä, jossa jokainen yksityiskohta merkitsee. Haluan jatkuvasti oppia uutta ja haastaa itseäni tutkien eri tekniikoita ja makuyhdistelmiä. Raaka-aineet ovat minulle kaiken lähtökohta – niiden alkuperä ja laatu inspiroivat minua luomaan elämyksiä lautaselle. Työskentelyni keskiössä on tiimityö, jossa jokaisen panos on yhtä tärkeä.
Nyt
Tällä hetkellä autan kehityshaluisia ravintoloita viemään toimintaansa eteenpäin: toiminnallistamaan keittiönsä, uudistamaan menunsa ja muotoilemaan palvelukokonaisuutensa toimivaksi, elämykselliseksi ja taloudelliseksi kokonaisuudeksi.

Sähköposti
info@lehtonenjuha.fi
Puhelin
050 570 9782
Asiakkaanani kaikki se tieto, mitä 24 vuoden työ on minulle antanut, on käytettävissäsi. Kaikki parhaimmat reseptini, keittiömestareiden työarkea helpottavat konstini, työskentelyä tehostavat niksini, tietoni raaka-aineista, rakenteista, asetteluista ja makuyhdistelmistä sekä ruokatuotannon verkostoni ovat avointa tietoa ja käytettävissä sinulle, kun työskentelemme yhdessä. Kehittäjänä kunnioitan yrityksesi ydintä ja autan sinua viemään ravintolaasi juuri siihen suuntaan, mihin haluat mennä.


Palveluni ovat sinulle, joka haluat ravintolastasi toimivan, vastuullisen, houkuttelevan ja taloudellisen kokonaisuuden.
Asiakkaani ovat usein uutta ravintolaa juuri perustamassa olevia yrittäjiä, jotka haluavat varmistaa keittiönsä toimintojen palvelevan loogisesti ja taloudellisesti tai jo toiminnassa olevien ravintoloiden yrittäjiä, jotka haluavat kehittää palvelukokonaisuuttaan uniikimmaksi, houkuttelevammaksi, eettisemmäksi ja taloudellisemmaksi.
Tarpeesi mukaan autan sinua ammattilaisten rekrytoimisessa, keittiösi suunnittelussa tai jo olemassa olevan toiminnallistamisessa, menujen luomisessa ja uudistamisessa tai palvelukokonaisuutesi muotoilemisessa.